Perjantai Etiopiassa

Etiopiassa asuessani huomasin nopeasti, että tee, kahvi ja ruoka ovat tärkeä osa arkea. Ne eivät ole vain juomia tai aterioita, vaan hetkiä, jotka jaetaan yhdessä ja joiden äärellä pysähdytään ilman kiirettä.

Muistan erityisen hyvin perjantait, jotka olivat aina viikon kohokohta.

Perjantai-aamuisin mieheni lähti töihin ja jätti minut samalla anoppini luokse. Kun saavuin, lounasvalmistelut olivat jo käynnissä. Perjantain lounaalle tehtiin usein useita eri ruokalajeja, ja keittiössä oli kova tohina mutta samalla iloinen tunnelma.

Usein perjantaisin ruoanlaittoon käytettiin enemmän aikaa,
ja ruoka valmistettiin perinteisellä tavalla avotulella

Koska rakastan leipomista, vein mukana usein jotain suomalaista.

Marjapiirakoista tuli nopeasti hitti perheen keskuudessa, ja niitä pyydettiin tekemään yhä uudelleen. Samalla sain itse opetella perinteisten etiopialaisten ruokien valmistamista. Anoppini opetti kärsivällisesti, ja vähitellen opin tunnistamaan mausteita, makuja ja erilaisia valmistustapoja.

Usein perjantaisin ruoanlaittoon käytettiin enemmän aikaa, ja ruoka valmistettiin perinteisellä tavalla avotulella. Tulella tehtynä ruoka sai aivan omanlaisen, syvemmän maun verrattuna kaasuliedellä valmistettuun.

Paikalle saattoi tulla myös anopin sisaruksia, ja yhdessä teimme ruokaa. Naiset kokoonuivat keittiöön, ja samalla vaihdettiin kuulumisia. Ruoanlaitto oli yhteinen hetki, ei pelkkä arjen askare.

Kun pöydät oli katettu, mieheni, hänen sisaruksensa, isä ja muita lähisukulaisia saapuivat lounaalle. Etiopialainen ruoka syödään usein yhdessä, ja lounas ei ollut koskaan kiireinen. Päinvastoin, saimme oikeasti pysähtyä ja nauttia hetkestä.

Etiopiassa on tavallista, että ihmiset menevät kotiin syömään lounasta. Monet liikkeet ja työpaikat suljetaan lounaan ajaksi, ja ihmiset palaavat töihin vasta kahden tai kolmen aikaan.

Etiopiassa uskotaan, että maustettu
tee auttaa ruoansulatusta

Runsaan ja pitkän lounaan jälkeen oli vuorossa yksi päivän parhaista hetkistä – maustettu etiopialainen tee. Etiopiassa uskotaan, että maustettu tee auttaa ruoansulatusta, ja tee nautitaan usein todella kuumana.

Etiopialaisen mauste teen valmistus

Tee valmistettiin yleensä mustasta Addis-teestä. Sen sekaan lisättiin mausteseosta, joka sisälsi kardemummaa, kanelia, neilikkaa ja inkivääriä. Mausteet olivat murskattu karkeaksi, ja niitä lisättiin vain pieni määrä.

Kaneli tunnetaan tulehdusta ehkäisevistä ominaisuuksistaan, kun taas kardemumma auttaa ruoansulatusta ja tuo teelle pehmeän, aromaattisen maun. Neilikka sisältää runsaasti antioksidantteja, ja inkivääriä käytetään usein tukemaan vastustuskykyä ja lämmittämään kehoa.

Etiopialainen ruoka ja juomakulttuuri on täynnä vahvoja makuja, perinteitä ja ennen kaikkea yhdessäoloa

Etiopiassa teen kanssa ei yleensä tarjota makeita leivonnaisia. Tee juodaan sellaisenaan, usein runsaalla sokerilla makeutettuna. Lounaan jälkeen kuppillinen kuumaa, maustettua teetä tuntui täydelliseltä päätökseltä pitkälle yhteiselle ruokailulle.

Perjantai ei kuitenkaan päättynyt tähän. Lounaan jälkeen jäin usein viettämään iltaa anoppini luokse ja teimme kahviseremonian naisten kesken.

Muistan edelleen lämmöllä nämä perjantait. Kaipaan sitä yhdessäoloa, rauhallisuutta ja perinnettä.

Etiopialainen ruoka ja juomakulttuuri on täynnä vahvoja makuja, perinteitä ja ennen kaikkea yhdessäoloa. Haluamme tehdä nämä maut tutuksi myös suomessa ja samalla tuoda esiin kiireettömämpää tapaa kokoontua yhteen, nauttia ruoasta ja viettää aikaa yhdessä.

1 ajatus aiheesta “Perjantai Etiopiassa”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top